Olen seinäjokinen. Sei-nä-jo-ki-nen

Kaikki alkoi siitä, kun tapasin miehen syksyllä 2012. Tuolloin asuin vielä Oulussa, kuuluisassa Tuiran kaupunginosassa. Asunnostani oli komeat näkymät kaupungin ylle, asuinhan 9.kerroksessa. Kaikki palvelut olivat viiden minuutin pyöräilymatkan päässä. Olen kotoisin pienemmästä kunnasta Oulun lähellä, ja Oulua olin asuttanut jo noin seitsemän vuotta. Koin olevani kaupunkilainen, oululainen.

En tiedä mikä noissa pohojalaasissa miehissä oikein on, mutta tämä vei jalat altani saman tien. Noin kolme kuukautta tunnettuamme sovimme seurustelevamme. Suhteemme kävi kalliiksi ja hermoille, sillä jouduimme matkustamaan puolin ja toisin. Minä junalla Seinäjoelle ja poikakaverini autolla Ouluun. Ikävä ehti usein kasvaa suureksi, sillä tapaamisten välillä saattoi olla viikkojakin johtuen molempien menoista. Suhteen alusta alkaen oli selvää, että kovin pitkään emme voi jatkaa näin, vaan toisen on vaihdettava kaupunkia. Koska minä olin vielä opiskelija ja opiskelujani suoritan Jyväskylässä, oli selvää, että se olen minä joka muuttaa. Näin teinkin, puolen vuoden tuntemisen ja neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Koin ettei minulla ole mitään menetettävänä, koska kaikki tuntui niin hyvältä ja oikealta. Joskus elämässä on vain elettävä tunteella ja tartuttava niihin tilaisuuksiin, joita vastaan tulee. 

Järkytettyäni päätökselläni läheisiäni pakkasin elämäni laatikoihin ja suuntasin haikein mutta innostunein mielin kohti Seinäjokea ja "uutta elämää" tammikuun lopussa 2013. Reaktiot lähipiirissäni olivat hyvin vaihtelevia, enhän ollut osalle edes ehtinyt kertoa seurustelevani! Suureksi osaksi kommentit kuitenkin olivat kannustavia. 

Seinäjoelta en tuntenut entuudestaan ketään muuta kuin poikaystäväni. Oulussa ystäväpiirini on laaja ja ystäviä on tullut monista eri yhteyksistä. On lapsuudenystäviä, lukioystäviä, harrastuksien kautta tulleita, opiskelukavereita, työkavereita... Eniten muuttamisessa harmittikin se, että perhettäni ja ystäviäni en tapaisi enää niin usein. Onneksi nykyään on kuitenkin useita keinoja olla yhteydessä enkä henkilökohtaisesti usko, että tosiystävyys olisi välimatkasta kiinni. 

Tässä blogissa aion kertoa uudelle, pienemmälle paikkakunnalle sopeutumisen haasteista ja iloista. On sopeuduttava murteeseen, ehkä erilaiseen elämäntyyliin, palveluihn ja luoda verkostoja. Tähän asti matkani on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta niistä lisää seuraavissa kirjoituksissani.