Junat ja naiset

Tässä Bournemouthin hiekkaa varpaideni välistä karistellessa aloin miettimään matkustamista. Vietän paljon aikaani junissa, autossa, juna-asemilla, niiden kahviloissa, tien päällä. Laukku on aina puoliksi pakattu, kun matkustan niin paljon. Matkustaminen Suomessa ja muualla on kiehtovaa. Asemat ovat oikeastaan aika ihania paikkoja. Jos minulla ei ole muuta tekemistä, tykkään seurata muita ihmisiä, miettiä mihin he ovat menossa ja mistä tulossa. Joku näkee pitkästä aikaa rakkaan ystävän tai sukulaisen ja antaa tälle pitkän halauksen. Ilo kasvoilla paljastaa, kuinka tärkeä halattava ihminen on. Joku toinen hyvästelee rakkaansa ja lähtee kyyneleitä pyyhkien pois. Luon lohduttavan katseen häntä kohti. Joku tuntee voitoniloa siitä, että ehti lennolle tai junaan, joku taas kiroaa myöhästymistään. Asemat ovat täynnä tarinoita, niitä, joista me kaikki rakennumme. 

Bournemouth beach

Junat ovat erityisesti kiehtoneet minua aina. Lapsuuteni parhaisiin muistoihin kuuluvat leikkihetket Toijalan mummolassa, joka sijaitsi junaradan lähellä. Silloin kun junia ei ollut näköpiirissä, keräsimme isoveljeni kanssa junarataa reunustavan aidan vierestä leppäkerttuja lemmikikeiksi. Nuo pilkukkaat otukset olivat jollakin tapaa pienen tytön mieleen.

Junan lähestyessä leppäkerttujen keräilypaikkaamme vilkuttelimme iloisesti veturinkuljettajille. Voi sitä onnen määrää, mitä pieni ihminen tunsi, jos veturinkuljettaja vastasi tervehdykseen. Yleensä he vilkuttivat takaisin ollen tietämättään osallisena minun tarinaani.


Näitä olisin varmasti myös lapsena kerännyt rannalta innoissani. Nyt vain ihailin ja ikuistin ne kameraani.

Junat toivat lapsuudessani myös rakkaan mummoni silloin tällöin Toijalasta luoksemme kylään Ouluun. Muistan vieläkin, kuinka jännitimme asemalla, mistä vaunusta mummo hyppää ulos hopeanharmaissa papiljottikiharoissaan. Yleensä hän oli pukeutunut hameeseen, käsivarrella keikkui käsilaukku ja toisessa kädessä hän kantoi ruskeaa matkalaukkua. Kohta pääsisi mummon pehmeään syleilyyn, ja tekemään hänen kanssaan karjalanpiirakoita.

Joskus sain myös itse matkustaa junalla mummon luo. Muistan yhden kerran, kun kävin isosiskoni kanssa vierailulla mummon luona koulun lomien aikaan. Takaisin tullessa juna oli niin täynnä, ettemme saaneet paikkalippuja. Jouduimme siskoni kanssa jatkuvasti vaihtamaan paikkaa. Sekin oli minusta jännittävää, kun ei tiennyt joutuuko seisomaan koko matkan.

Ehkä juna edustaa mielessäni matkalla olemista, sitä, että elämässäkin mennään koko ajan eteenpäin. Taaksepäin on turhaa haikailla, kun on junan kyytiin hypännyt. Matkustamisessa kuitenkin parasta ovat hetket, joissa kohtaa jotain toisesta kulttuurista. Hyvää ruokaa, juomaa, hienoja rakennuksia, upeaa luontoa, ihmisiä. Myös omasta arjesta pääsee hyvin irrottautumaan, kun vaihtaa maisemaa. Aina kun yhdeltä reissulta palaan, tekee mieleni ruveta suunnittelemaan seuraavaa. Kotiin on silti aina ihana palata, se on paras paikka maailmassa. Ja etenkin näihin Suomen ihaniin kesämaisemiin.

Sinne meni talviturkki Pitkäjärveen.

Mikä teitä kiehtoo matkustamisessa?