Alkuviikko saatiin aika rauhassa kierrellä Nykin nähtävyyksiä. Kuitenkin niinkuin jo viime postauksessa kerroin, amerikkalaisilla on pitkä joululoma, joka kestää aina joulupäivästä tammikuun ekalle viikolle. Jos siis suunnittelet reissua sinne joulun aikaan, varaudu jonottamaan. Tunti on vielä todella lyhyt aika jonottaa. Joulupäivänä osa paikoista on myös kiinni, mikä on hyvä huomioida. Me yritimme joulupäivänä Empire State buildingiin, jono 3 h. Ei jääty jonottamaan. Yritimme myös Top of the rockiin (Rockefeller Centerin näköalatasanne), jonne ei enää iltapäivällä saanut lippuja koko päivälle! Vietimme sitten joulupäivää lähinnä syöden hyvin ja ihastellen Central Parkin jouluista tunnelmaa. Ihmiset luistelivat, joululaulut raikasivat ja alueella myytiin monenlaista ruokaa ja tavaraa. Sieltä saimme joulumieltä kerrakseen :)
Edellisestä päivästä viisastuneena päätimme yrittää uudelleen Empireen heti seuraavaana aamuna. Olimme jonossa jo yhdeksältä ja jo silloinkin jono kiemurteli sadan metrin päähän. "Half an hour" oli kumminkin vain jonotusta, joten parkkeerasimme jonon hännille. Todellisuudessa jonotus kesti tunnin, mutta se oli sen arvoista. Näköalat olivat kerrassaan upeat! Kun tulimme ulos, kuulin työntekijän kertovan asiakaalle jonotuksen kestävän viisi tuntia!! Jos siis menet New Yorkiin loma-aikana, niin kannattaa olla heti aamusta liikkeellä. Muutenkin siellä varmasti saa jonottaa mutta erityisesti lomien aikana.
Seuraavaksi suuntasimme jälleen Top of the rockiin ja ostimme liput valmiiksi viimeiseen ylös menevään hissiin. Menimme paikalle noin kello 12 maissa. Jo tuolloin liput oli loppuunmyyty klo 18.30 saakka! Onneksemme saimme liput hissiin, joka lähti kello 10.55 ylös.
Pienen lounaan jälkeen jatkoimme jonotusta. Seuraava kohde oli halpojen musikaalilippujen ostaminen, joita myyvät TKTS- kioskit. Näkyvimmällä paikalla niistä on Times Squarella oleva, mutta lyhyemmällä jonotuksella voi selvitä muissa pisteissä. Me menimme kuitenkin tuohon Times Squaren pisteeseen, sillä olimme siinä huudeilla sen aukeamisen aikoihin. Lippuluukut aukesivat kolmelta. Olimme sadan metrin jonon päässä jälleen. Jonotusta kesti noin 1,5 h ja saimme halvat liput hyppysiimme! Abban musikaalia oli luvassa illalle.
Opetus siis on, että varaudu jonottamaan. Niitä ei voi mitenkään kiertää. Varaudu myös siihen, että joka paikassa on turvatarkastukset.
Seuraavassa tekstissä kerron teille näistä kokemuksista lisää ja laitan kuvia. Stay tuned!
tiistai 6. tammikuuta 2015
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Happy holidays!
Voihan New York minkä teit. Olet niin valloittava.
Pikkuhiljaa alan toipua jet lagista, minkä takia jaksan päivitellä blogia. Pari ekaa päivää on kieltämättä mennyt pienessä sumussa. Mutta silti haltioituneena tästä kaupungista, joka ei nuku koskaan.
Ensimmäiset vau-efektit pääsivät suustani kun nousimme metron uumenista Times squaren kohdilla maan pinnalle yhdeksän aikaan illalla. Ympärille avautui valtavan kokoisia pilvenpiirtäjiä ja suuria valomainoksia. Ihmisiä vilisi joka puolella. Yhtäkkiä ehkä ajattelisi, että mitä hienoa siinä muka on, mutta on siinä. Jos on jos vuosia halunnut käydä Nykissä, niin kyllä se vain näyttää mahtavalta.
Olemme kiertäneet lähinnä nähtävyyksiä tähän asti ja eilen kävimme yhdessä ostosparatiisissa: Century 21:ssä, jota voin kyllä suositella jokaiselle New Yorkin matkaajalle. Kauppa on täynnä merkkivaatteita, -laukkuja, -kenkiä ja -koruja, 30-70% alennuksella! Minä ostin muun muassa Converset, 30e. Ja crossfit-kengät, jotka Suomessa maksavat 150e, 40e!
Tietysti olemme myös kuvanneet paljon, mutta koska ne ovat järkkärillä eikä minulla ole vielä sopivaa piuhaa tabletin ja järkkärin välille, niin valitettavasti jäätte vielä ilman kuvia. Amerikkalaista kulttuuria olemme imeneet lähinnä seuraamalla ihmisiä ja syömällä amerikkalaista ruokaa: hampurilaisia, sandwichejä, ribsejä... hyviä ne kieltämättä ovat! 42 streetiltä 7&8 avenuen välistä (samalla kadulla kuin Madame Tussauds) voisin esimerkiksi suositella sellaista paikkaa kuin Dallas bbq. Isoja, hyviä annoksia. Nuo kadun numeroinnit on muuten jännä juttu. Avenuet kulkee pohjois-eteläsuunnassa ja suurenee länttä kohti mentäessä. Streetit taas kulkevat itä-länsisuunnassa ja suurenevat pohjoiseen. Pienestä kompassista ei olisi matkailijalle yhtään haittaa, sen avulla voisi helposti katsoa mihin suuntaan lähteä.
Tippailukulttuuriinkin tottuu äkkiä, vaikka se aluksi hassulta tuntuikin. Dollari baarimikolle juomasta. Ravintolassa verot voi kertoa kahdella, jolloin saa hyvän määrän tippiä laskettua mukaan. Manhattanilla aika monessa ravintolassa tipeistä on laskettu ehdotus valmiiksi kuittiin, joten siitäkin on helppo tarkastaa asia. Siivoojalle hotellissa pari dollaria.
Hotellista puheen ollen. Majamme ovat Queensin kaupunginosassa. Täällä ei ole mitään jännää, mutta lähin metro on 5 min kävelymatkan päässä! Hotelli on juuri meille hyvä ja suhteellisen edullinen siihen verrattuna, mitä se olisi ollut Manhattanilla. Aamupala on loistava siihen nähden, ettei kyseessä ole mikään monen tähden hotelli! Mitä nyt vessa meni heti eka päivänä jumiin, huoneessa oli vähän kylmä, tallelokero ei toiminut, eikä me osattu käyttää suihkua :D henkilökunta oli kumminkin sen verran ystävällistä, että opastivat suihkun käytössä, avasivat viemärin heti, korjasivat tallelokeron ja onneksi huoneesta löytyi myös lämmitin. Olemme siis hyvin tyytyväisiä.
Koko ajan täällä tuputetaan kaduilla jotain lippuja ym. Meitä yritettiin jo lentokentällä saada taksin kyytiin, joka olisi 89 dollarilla vienyt meidät perille. Tyyppi melkein jo ohjasi meidät taksiin, mutta sanoin meidän menevän metrolla, sillä se on halvempaa. Lentokentältä kulkeekin air train, joka maksaa 5$ +1$(uuden metrokortin hinta). Me menimme air trainilla Jamaica stationille, sillä siitä lähti metro meidän majapaikkaa kohti. Air train maksetaan vasta, kun junasta jää pois. Ostettiin saman tien myös metrokortit koko viikoksi, joilla saa matkustaa rajattomasti viikon ajan. Sen hinta oli 31$. Ja on maksanut varmaan jo itsensä takasin.
Eilen kävelimme illan hämärtyessä Manhattanin eteläkärjessä ihastellen sitä kaiken valon määrää näiden miljoonien ihmisten kodeista ja työpaikoista. Ja kävelimme myös kuuluisan Brooklyn bridgen (ainakin sinkkuelämän katsojille tuttu;)) yli Brooklynistä päin ihastellen eteemme avautuvaa Manhattanin saarta ja sen valoja. Ai että.
"Happy holidays" kuuluu joka puolella, joten niin minäkin toivotan teille nyt sellaista. Ihanaa joulua siis! :)
Pikkuhiljaa alan toipua jet lagista, minkä takia jaksan päivitellä blogia. Pari ekaa päivää on kieltämättä mennyt pienessä sumussa. Mutta silti haltioituneena tästä kaupungista, joka ei nuku koskaan.
Ensimmäiset vau-efektit pääsivät suustani kun nousimme metron uumenista Times squaren kohdilla maan pinnalle yhdeksän aikaan illalla. Ympärille avautui valtavan kokoisia pilvenpiirtäjiä ja suuria valomainoksia. Ihmisiä vilisi joka puolella. Yhtäkkiä ehkä ajattelisi, että mitä hienoa siinä muka on, mutta on siinä. Jos on jos vuosia halunnut käydä Nykissä, niin kyllä se vain näyttää mahtavalta.
Olemme kiertäneet lähinnä nähtävyyksiä tähän asti ja eilen kävimme yhdessä ostosparatiisissa: Century 21:ssä, jota voin kyllä suositella jokaiselle New Yorkin matkaajalle. Kauppa on täynnä merkkivaatteita, -laukkuja, -kenkiä ja -koruja, 30-70% alennuksella! Minä ostin muun muassa Converset, 30e. Ja crossfit-kengät, jotka Suomessa maksavat 150e, 40e!
Tietysti olemme myös kuvanneet paljon, mutta koska ne ovat järkkärillä eikä minulla ole vielä sopivaa piuhaa tabletin ja järkkärin välille, niin valitettavasti jäätte vielä ilman kuvia. Amerikkalaista kulttuuria olemme imeneet lähinnä seuraamalla ihmisiä ja syömällä amerikkalaista ruokaa: hampurilaisia, sandwichejä, ribsejä... hyviä ne kieltämättä ovat! 42 streetiltä 7&8 avenuen välistä (samalla kadulla kuin Madame Tussauds) voisin esimerkiksi suositella sellaista paikkaa kuin Dallas bbq. Isoja, hyviä annoksia. Nuo kadun numeroinnit on muuten jännä juttu. Avenuet kulkee pohjois-eteläsuunnassa ja suurenee länttä kohti mentäessä. Streetit taas kulkevat itä-länsisuunnassa ja suurenevat pohjoiseen. Pienestä kompassista ei olisi matkailijalle yhtään haittaa, sen avulla voisi helposti katsoa mihin suuntaan lähteä.
Tippailukulttuuriinkin tottuu äkkiä, vaikka se aluksi hassulta tuntuikin. Dollari baarimikolle juomasta. Ravintolassa verot voi kertoa kahdella, jolloin saa hyvän määrän tippiä laskettua mukaan. Manhattanilla aika monessa ravintolassa tipeistä on laskettu ehdotus valmiiksi kuittiin, joten siitäkin on helppo tarkastaa asia. Siivoojalle hotellissa pari dollaria.
Hotellista puheen ollen. Majamme ovat Queensin kaupunginosassa. Täällä ei ole mitään jännää, mutta lähin metro on 5 min kävelymatkan päässä! Hotelli on juuri meille hyvä ja suhteellisen edullinen siihen verrattuna, mitä se olisi ollut Manhattanilla. Aamupala on loistava siihen nähden, ettei kyseessä ole mikään monen tähden hotelli! Mitä nyt vessa meni heti eka päivänä jumiin, huoneessa oli vähän kylmä, tallelokero ei toiminut, eikä me osattu käyttää suihkua :D henkilökunta oli kumminkin sen verran ystävällistä, että opastivat suihkun käytössä, avasivat viemärin heti, korjasivat tallelokeron ja onneksi huoneesta löytyi myös lämmitin. Olemme siis hyvin tyytyväisiä.
Koko ajan täällä tuputetaan kaduilla jotain lippuja ym. Meitä yritettiin jo lentokentällä saada taksin kyytiin, joka olisi 89 dollarilla vienyt meidät perille. Tyyppi melkein jo ohjasi meidät taksiin, mutta sanoin meidän menevän metrolla, sillä se on halvempaa. Lentokentältä kulkeekin air train, joka maksaa 5$ +1$(uuden metrokortin hinta). Me menimme air trainilla Jamaica stationille, sillä siitä lähti metro meidän majapaikkaa kohti. Air train maksetaan vasta, kun junasta jää pois. Ostettiin saman tien myös metrokortit koko viikoksi, joilla saa matkustaa rajattomasti viikon ajan. Sen hinta oli 31$. Ja on maksanut varmaan jo itsensä takasin.
Eilen kävelimme illan hämärtyessä Manhattanin eteläkärjessä ihastellen sitä kaiken valon määrää näiden miljoonien ihmisten kodeista ja työpaikoista. Ja kävelimme myös kuuluisan Brooklyn bridgen (ainakin sinkkuelämän katsojille tuttu;)) yli Brooklynistä päin ihastellen eteemme avautuvaa Manhattanin saarta ja sen valoja. Ai että.
"Happy holidays" kuuluu joka puolella, joten niin minäkin toivotan teille nyt sellaista. Ihanaa joulua siis! :)
lauantai 18. lokakuuta 2014
Ravintoa keholle ja mielelle
Bongasin facebookin uutisvirrasta Yoogaia-nimisen nettisivuston. Jooga on aina kiinnostanut minua ja jonkin verran sitä olen myös elämässäni harrastanut. Viime aikoina, kun olen käynyt vain Crossfitissä, mieleni on ehkä kaipaillutkin jotain rentouttavaa kehonhuoltoa. Sivusto tarjoaakin ilmaisen kokeiluviikon joogan ystäville, ja minä klikkailin heti itselleni sellaisen. Aloitin viikkoni eilen ja olen nyt paria tuntia jo kokeillut ja olen tykännyt! Parasta tässä on tietysti se, että voit koska vain katsoa jo aiemmin tallennettuja tunteja, mutta myös osallistua livetunneille web-kameran avulla. Sivustolla tarjoillaan myös kahvakuulailua sekä pilatesta. Kiireisen ihmisen pelastus! :) Tuntien aikana huomasin heti, että liikkuvuuteni ja venyvyyteni onkin selvästi kärsinyt joogattomuudesta, sillä liikkeet tuntuivat raskaammilta kuin aiemmin. Ja hiki tuli!
Nyt toivon, että kaikki te armaat lukijani käytte myös klikkailemassa itsellenne ilmaisen kokeiluviikon tämän linkin kautta. Aina jokaisesta uudesta viikosta saan minä yhden päivän lisää kokeilujaksoa :)
https://yoogaia.com/?referral=0XI6ARKOE2HF
Nyt toivon, että kaikki te armaat lukijani käytte myös klikkailemassa itsellenne ilmaisen kokeiluviikon tämän linkin kautta. Aina jokaisesta uudesta viikosta saan minä yhden päivän lisää kokeilujaksoa :)
https://yoogaia.com/?referral=0XI6ARKOE2HF
perjantai 17. lokakuuta 2014
Tuuleen kuiskattuja haaveita
Viime aikoina minusta on tuntunut, että blogini on tullut tiensä päähän. En keksi enää asioita, joita kertoisin Seinäjoesta tai toiselle paikkakunnalle muuttamisesta. Ajattelin kuitenkin, että jatkan blogin kirjoittamista lifestyle-blogina (Seinäjoki lisällä höystettynä), koska kirjoittaminen on vain niin kivaa ja terapeuttista (suosittelen!).
Tänään on tietyllä tapaa erityinen päivä, sillä olemme seurustelleet pystytukkaisen kanssa "virallisesti" tänään kaksi vuotta. Minusta kyllä tuntuu, niinkuin olisimme seurustelleet jo pitempään. Elämä hänen kanssaan on mutkatonta ja helppoa. Nykyisin elämä on ehkä vieläkin kivempaa kuin alussa, kun tunnemme toisemme jo niin hyvin ja rakkaus on syventynyt. Olo on onnellinen (vaikka mies häipyikin pari tuntia sitten keikkareissulle ja saan kippistää kunniaksemme yksin;)).
Vuosipäivämme on herättänyt minussa monenlaisia ajatuksia. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, onko Seinäjoki se paikka, missä haluan asua ja ehkä joskus lapsenikin kasvattaa. Edelleenkin minua vaivaa se, etten ole oikein saanut verkostoja tänne luotua (mikä tietysti saa minut usein miettimään myös sitä, että mikä minussa on vikana. Onneksi alitajuntani puuttuu tuolloin peliin: "don't open that door"). Itse asiassa verkostojahan minulla on vaikka kuinka, mutta mitä niillä tekee, ellei ole oikeita ystäviä, joiden puoleen kääntyä tarpeen vaatiessa?
Minua vaivaa myös se, että voi mennä vuosia ennen kuin saan viran. Miten voin siis ikinä tehdä siirtoja eteenpäin elämässä, jos minun pitää monta vuotta vielä elää kuin nuorallatanssija? Työtilanne alallani on tällä hetkellä aika huono, minkä vuoksi olisi hyvä saada virka mahdollisimman pian. Se taas tuntuu kuin tuuleen kuiskatulta toiveelta.
Joku varmaan kommentoi tähän: "älä murehdi, elä päivä kerrallaan." Ja niinhän minä parhaani mukaan teenkin, mutta väistämättä epävarmuus tulevaisuudesta on välillä mielessä.
Joku toinen taas varmaan näkee tilanteeni vapauttavana, kun sitoumuksia ei ole vielä mihinkään suuntaan. Ei ole asuntolainaa, ei lapsia, ei virkaa. Silloinhan voi lähteä mihin vain, ja sehän tässä tilanteessa onkin etu. Voimme lähteä työni perässä muuallekin suhteellisen helposti, sillä mieheni voi tehdä työtään lähes mistä kaupungista tahansa. Välillä saatan salaa haaveilla myös vielä kerran ulkomailla asumisesta, mutta se taitaa vain jäädä salaiseksi haaveeksi.
Aika näyttänee, missä ja miten tulen elämäni viettämään. Nyt tuntuu vain siltä, että olen tienristeyksessä, jossa jonkinlaisia valintoja pitäisi tehdä. Sitähän tämä elämä itse asiassa on jatkuvasti; valintoja. Valintoja ja päätöksiä: mikä minut tekee onnelliseksi ja tyytyväiseksi? Taustalla omissa valinnoissa tietysti vaikuttaa vahvasti ne omat arvot eli se, mikä itselle on elämässä tärkeää. Toiselle se on työ, toiselle rakkaus, kolmannelle eläimet. Kuinka helposti me ihmiset kuitenkin tuomitsemme toisten valintoja, vaikka niiden avullahan jokainen tekee elämästään itsensä näköisen, sellaisen, jossa on onnellinen.
(menikö jo liian filosofiseksi ja opinto-ohjaukseksi? :D)
Osaatteko te elää päivä kerrallaan vailla huolta huomisesta?
Tänään on tietyllä tapaa erityinen päivä, sillä olemme seurustelleet pystytukkaisen kanssa "virallisesti" tänään kaksi vuotta. Minusta kyllä tuntuu, niinkuin olisimme seurustelleet jo pitempään. Elämä hänen kanssaan on mutkatonta ja helppoa. Nykyisin elämä on ehkä vieläkin kivempaa kuin alussa, kun tunnemme toisemme jo niin hyvin ja rakkaus on syventynyt. Olo on onnellinen (vaikka mies häipyikin pari tuntia sitten keikkareissulle ja saan kippistää kunniaksemme yksin;)).
Vuosipäivämme on herättänyt minussa monenlaisia ajatuksia. Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, onko Seinäjoki se paikka, missä haluan asua ja ehkä joskus lapsenikin kasvattaa. Edelleenkin minua vaivaa se, etten ole oikein saanut verkostoja tänne luotua (mikä tietysti saa minut usein miettimään myös sitä, että mikä minussa on vikana. Onneksi alitajuntani puuttuu tuolloin peliin: "don't open that door"). Itse asiassa verkostojahan minulla on vaikka kuinka, mutta mitä niillä tekee, ellei ole oikeita ystäviä, joiden puoleen kääntyä tarpeen vaatiessa?
 |
| Ystäväni kävivät onneksi piristämässä minua pari viikkoa sitten Seinäjoella; tässä kuva siltä reissulta. Syötiin ja juotiin hyvin, kiitos tytöt! :) Kuvassa näette myös minun uudet, ihanat lasipurkit, jotka hommasin Ikeasta! |
Minua vaivaa myös se, että voi mennä vuosia ennen kuin saan viran. Miten voin siis ikinä tehdä siirtoja eteenpäin elämässä, jos minun pitää monta vuotta vielä elää kuin nuorallatanssija? Työtilanne alallani on tällä hetkellä aika huono, minkä vuoksi olisi hyvä saada virka mahdollisimman pian. Se taas tuntuu kuin tuuleen kuiskatulta toiveelta.
Joku varmaan kommentoi tähän: "älä murehdi, elä päivä kerrallaan." Ja niinhän minä parhaani mukaan teenkin, mutta väistämättä epävarmuus tulevaisuudesta on välillä mielessä.
Joku toinen taas varmaan näkee tilanteeni vapauttavana, kun sitoumuksia ei ole vielä mihinkään suuntaan. Ei ole asuntolainaa, ei lapsia, ei virkaa. Silloinhan voi lähteä mihin vain, ja sehän tässä tilanteessa onkin etu. Voimme lähteä työni perässä muuallekin suhteellisen helposti, sillä mieheni voi tehdä työtään lähes mistä kaupungista tahansa. Välillä saatan salaa haaveilla myös vielä kerran ulkomailla asumisesta, mutta se taitaa vain jäädä salaiseksi haaveeksi.
Aika näyttänee, missä ja miten tulen elämäni viettämään. Nyt tuntuu vain siltä, että olen tienristeyksessä, jossa jonkinlaisia valintoja pitäisi tehdä. Sitähän tämä elämä itse asiassa on jatkuvasti; valintoja. Valintoja ja päätöksiä: mikä minut tekee onnelliseksi ja tyytyväiseksi? Taustalla omissa valinnoissa tietysti vaikuttaa vahvasti ne omat arvot eli se, mikä itselle on elämässä tärkeää. Toiselle se on työ, toiselle rakkaus, kolmannelle eläimet. Kuinka helposti me ihmiset kuitenkin tuomitsemme toisten valintoja, vaikka niiden avullahan jokainen tekee elämästään itsensä näköisen, sellaisen, jossa on onnellinen.
(menikö jo liian filosofiseksi ja opinto-ohjaukseksi? :D)
Osaatteko te elää päivä kerrallaan vailla huolta huomisesta?
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Saako vähän valittaa?
Joku on joskus sanonut, että kestää viisi vuotta, ennen kuin uudelle paikkakunnalle kiinnittyy. Minä olen ollut Seinäjoella 1,5 vuotta. Minun matikkapääni kertoo, että menee vielä 3,5 vuotta ennen kuin koen olevani kotiutunut.
Kyllä elämä onkin jonkin verran alkuajoista helpottunut. Olen saanut rakennettua verkostoa tänne ja saanut kavereita. Mutta tiedättekö mikä minua ärsyttää?
Se, että kukaan ei koskaan käy meillä kylässä. Meillä ei ole oikein sellaisia yhteisiä kavereita mieheni kanssa, jotka tulisivat kylään. Vai eikö täällä ole tapana käydä kylässä? Olen kyllä sanonut kavereilleni, että voisivat käydä joskus, mutta en myöskään jaksaisi aina olla se joka asiaa ehdottaa.
Käyvätkö ihmiset ylipäätään enää toistensa luona kylässä? Johtuuko se tästä sosiaalisen median maailmasta, että nykyään kylään ei lähdetä? Ja vaikka lähdettäisiin, niin silloinkin ensin soitetaan, voiko kylään tulla. Silloin kun minä olin lapsi, toisen ovelle vain ilmestyttiin. Ovatko ihmiset nykyään niin täydellisyyteen pyrkiviä, että eivät halua näyttää toisille sotkuista kotiaan? Pitääkö kaikki tapaamiset nykyään laittaa kalenteriin ylös? Mitä tapahtui hetkessä elämiselle?
Voin kertoa teille, että jos joskus tulen luoksesi kylään ilmoittamatta, en varmasti katso kuinka siistiä tai sotkuista luonasi on. Sehän vain kertoo elämästä. Ja jos joku teistä on joskus käynyt minun kotonani ilmoittamatta, tietää, että minä en varsinkaan ole kovin järjestelmällinen ihminen, valitettavasti :D
Joka tapauksessa, toivon että sitten 3,5 vuoden kuluttua minulla on tuttuja, jotka tulevat kylään.
Aika moni myös on sanonut minulle kuulleen, että pohjalaisiin on vaikea tutustua. Se kyllä pitää ainakin osittain paikkansa. Kaikilla on omat piirit, joihin ei ulkopuolisia huolita. Sekin usein ärsyttää.
Ei muuta. :)
Kyllä elämä onkin jonkin verran alkuajoista helpottunut. Olen saanut rakennettua verkostoa tänne ja saanut kavereita. Mutta tiedättekö mikä minua ärsyttää?
Se, että kukaan ei koskaan käy meillä kylässä. Meillä ei ole oikein sellaisia yhteisiä kavereita mieheni kanssa, jotka tulisivat kylään. Vai eikö täällä ole tapana käydä kylässä? Olen kyllä sanonut kavereilleni, että voisivat käydä joskus, mutta en myöskään jaksaisi aina olla se joka asiaa ehdottaa.
Käyvätkö ihmiset ylipäätään enää toistensa luona kylässä? Johtuuko se tästä sosiaalisen median maailmasta, että nykyään kylään ei lähdetä? Ja vaikka lähdettäisiin, niin silloinkin ensin soitetaan, voiko kylään tulla. Silloin kun minä olin lapsi, toisen ovelle vain ilmestyttiin. Ovatko ihmiset nykyään niin täydellisyyteen pyrkiviä, että eivät halua näyttää toisille sotkuista kotiaan? Pitääkö kaikki tapaamiset nykyään laittaa kalenteriin ylös? Mitä tapahtui hetkessä elämiselle?
Voin kertoa teille, että jos joskus tulen luoksesi kylään ilmoittamatta, en varmasti katso kuinka siistiä tai sotkuista luonasi on. Sehän vain kertoo elämästä. Ja jos joku teistä on joskus käynyt minun kotonani ilmoittamatta, tietää, että minä en varsinkaan ole kovin järjestelmällinen ihminen, valitettavasti :D
Joka tapauksessa, toivon että sitten 3,5 vuoden kuluttua minulla on tuttuja, jotka tulevat kylään.
Aika moni myös on sanonut minulle kuulleen, että pohjalaisiin on vaikea tutustua. Se kyllä pitää ainakin osittain paikkansa. Kaikilla on omat piirit, joihin ei ulkopuolisia huolita. Sekin usein ärsyttää.
Ei muuta. :)
perjantai 1. elokuuta 2014
Reissun jälkeinen masennus
Tiedättekö sen tunteen, kun tulet hyvältä reissulta kotiin ja mietit, mitäs sitten? Vaikka kotiin on aina ihana palata, silti minun mieleni sopukat valtaa usein haikeuden tunne - koska taas?
Tämä "ongelma" on vaivannut minua lapsesta asti. Kun tulin lapsena/nuorena leireiltä kotiin, olin aina pahalla tuulella. Äiti kuvitteli tuolloin sen johtuvan ikävästä, jonka kourissa olin tullessani kotiin. Totuus kuitenkin valkeni hänelle vuosia myöhemmin, kun kerroin hänelle, että yleensä minua harmitti tulla kotiin mukavalta reissulta. (ehkä syynä saattoi olla vähän myös äiti-ikävä :)). Luulen, että kiinnyn ihmisiin helposti, minkä vuoksi ikävöin heitä heti hyvän reissun jälkeen. Nyt kävimme onneksi poikaystäväni kanssa kahdestaan reissussa ja saan jakaa arkeni hänen kanssaan. Hän tosin lähti heti keikalle, ja minun tuli ikävä, tietysti. Tänä kesänä hyviä hetkiä on kuitenkin jaettu kanssani myös Seinäjoella ja niitäkin ihmisiä ikävöin heti. Myös, ja erityisesti äitiä. :)
Paras lääke tähän masennukseen on mielestäni arkeen mahdollisimman nopea kiinnittyminen. Reissuilta palatessani usein tyhjennänkin laukut heti, laitan pesukoneen pyörimään ja teen tavallisia arkisia askareita kotona. Lopulta arkikin on kuitenkin kivaa ja ainakin minä kaipaan myös lomailun ohelle struktuuria ja aikatauluja elämään. Vaikka lomalla onkin ihanaa, kun saa elää hetkessä eikä kellon kanssa tarvitse olla kilpajuoksusilla, niin on se kivaa vain tietyn aikaa. Huoleton elämä vaatii ympärilleen myös arkista rutiinia, jotta saa joskus jotain aikaiseksikin.
Minun rutiinini alkaa ensi viikolla uuden työn parissa, enkä malta odottaa! Miten teillä, ahdistaako töihin paluu vai joko teille riittävät nämä helteet ja huoleton elämä?
Tämä "ongelma" on vaivannut minua lapsesta asti. Kun tulin lapsena/nuorena leireiltä kotiin, olin aina pahalla tuulella. Äiti kuvitteli tuolloin sen johtuvan ikävästä, jonka kourissa olin tullessani kotiin. Totuus kuitenkin valkeni hänelle vuosia myöhemmin, kun kerroin hänelle, että yleensä minua harmitti tulla kotiin mukavalta reissulta. (ehkä syynä saattoi olla vähän myös äiti-ikävä :)). Luulen, että kiinnyn ihmisiin helposti, minkä vuoksi ikävöin heitä heti hyvän reissun jälkeen. Nyt kävimme onneksi poikaystäväni kanssa kahdestaan reissussa ja saan jakaa arkeni hänen kanssaan. Hän tosin lähti heti keikalle, ja minun tuli ikävä, tietysti. Tänä kesänä hyviä hetkiä on kuitenkin jaettu kanssani myös Seinäjoella ja niitäkin ihmisiä ikävöin heti. Myös, ja erityisesti äitiä. :)
Paras lääke tähän masennukseen on mielestäni arkeen mahdollisimman nopea kiinnittyminen. Reissuilta palatessani usein tyhjennänkin laukut heti, laitan pesukoneen pyörimään ja teen tavallisia arkisia askareita kotona. Lopulta arkikin on kuitenkin kivaa ja ainakin minä kaipaan myös lomailun ohelle struktuuria ja aikatauluja elämään. Vaikka lomalla onkin ihanaa, kun saa elää hetkessä eikä kellon kanssa tarvitse olla kilpajuoksusilla, niin on se kivaa vain tietyn aikaa. Huoleton elämä vaatii ympärilleen myös arkista rutiinia, jotta saa joskus jotain aikaiseksikin.
Minun rutiinini alkaa ensi viikolla uuden työn parissa, enkä malta odottaa! Miten teillä, ahdistaako töihin paluu vai joko teille riittävät nämä helteet ja huoleton elämä?
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Kesäelämää ja ravintoloita
Mihin kesäkuu katosi? Heinäkuutakin on muka jo viikko eletty. Aloitan oman alan työni jo kuukauden päästä!
Heinäkuu on se kuukausi, jolloin Seinäjoki herää eloon. Elonmerkkejä alkaa ilmaantua Provinssirockin aikaan ja elämää kestää aina heinäkuun loppuun ja Vauhtiajoille saakka. Kalenterini heinäkuussa ei olekaan mitään mukavaa luettavaa. Kaikki viikonloput töitä ja aina vain tapahtumia. Sitten kyllä tuuletan, kun Vauhtiajot ja viimeinen iso kesätapahtuma on ohitse. Pahin rumba on edessä ensi viikonloppuna, kun Tangomarkkinat saapuvat taas kaupunkiin. Perjantaina olen töissä kellon ympäri. Launtaina onneksi olen vapaalla, sillä aion viihdyttää äitiäni ja hänen ystäväänsä, kun he saapuvat Seinäjoelle tangoilemaan. Sunnuntaina teen vielä iltavuoron, ehkä siitä taas selviää.
Ystäväni Helsingistä oli vierailulla luonani pari päivää tällä viikolla. Yritin esitellä hänelle Seinäjoen parhaita puolia, eli vein häntä ravintoloihin, jotka EIVÄT OLE ketjuravintoloita. Niissä ystäväni voi vierailla vaikka joka päivä, koska asuu siellä isolla kirkolla. Ensin vein hänet Tapaksille Tapas bariin, joka on tuonut ihanan raikkaan tuulahduksen Seinäjoen muuten niin ankeaan S-ryhmän ravintolakeskittymään. Ei siinä, että niissäkään mitään vikaa olisi, mutta minä mieluummin käyn paikoissa, joissa on jotain persoonallista ja erilaista. Seuraavana päivänä testasimme Säm&Sämin lounastarjonnan, mikä oli myös ihan ok. Viimeisenä päivänä ehdimme vielä käymään ravintola Barpuurissa, joka niin ikään tuulahtelee raikkaasti Seinäjoen jokirannassa. Ah! Kävimme ystäväni kanssa myös Keskisellä, jossa oli ihan liikaa porukkaa, ja jonne meni ihan liikaa rahaa.
Jos minulta kysyttäisin ravintolasuosituksia Seinäjoella, niin valitsisin seuraavat:
Ravintola Juurella Seinäjoen keskustassa tarjoilee aivan ihania makuelämyksiä! Tunnelmaltaan ravintola on "vähän hienompi", mutta mielestäni hintataso on sopiva ja ruuat todellakin hintansa väärtejä. Tarjolla ei ole mitään peruspihvejä ja vaan aina vähän jotain erilaisempaa. Ruokalistakin vaihtuu tasaisin väliajoin.
Rennompaan menoon sitten suosittelen ehdottomasti Tapas baria, joka on miljööltäänkin rento mutta viihtyisä. Ruuat ovat todella hyviä ja sopivat hyvin rentoon illanviettoon kavereiden kanssa. Plussaa tapaspaikoissa on se, että ruokia voi tilata aina oman nälän mukaan sen verran, kuin sillä hetkellä tekee mieli.
Uppalan kartano on myös hyvin viihtyisä paikka. Paikka on nimensä mukaan kartano ja se sopii vähän rauhallisempaan ja intiimimpään seurusteluun. Kesällä siellä tarjoillaan myös sunnuntaibrunssia ja syödä voi myös ihanassa puutarhassa kartanon takapihalla. Siellä tarjoillaan puhtaita makuja ja mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Puhtauden ruuasta kyllä voi maistaakin. Ai että, aloinkin heti himoitsemaan heidän lammastaan... nam!
Barpuurin a la carte- tarjontaa en ole vielä päässyt testaamaan. Yhden lounaskokemuksen perusteella voisin veikata, että heiltä saa myös erinomaista ruokaa iltaisin. Ainakin kuolasin jo listalla olevien vuohenjuustolla ja pekonilla kuorrutettujen valkosipulietanoiden perään. Palaan asiaan, kunhan olen päässyt niitä maistamaan. Myös siellä keskitytään lähiruokaan.
Vielä viimeisenä suosituksena voisin ilmaista Casa Granden, josta saa erinomaista italialaista ruokaa. mmmm, ne jättikatkaravut! Heilläkin on kesäisin terassi, jossa saattaa joskus olla esiintyjiäkin!
Tällaisia lisää Seinäjoelle KIITOS!! Ja oululaiset, kai te nyt tuutte maistelemaan näitä herkkuja tänne asti? :D Valitkaa jo suosikkinne, I'll be waiting for you!
Heinäkuu on se kuukausi, jolloin Seinäjoki herää eloon. Elonmerkkejä alkaa ilmaantua Provinssirockin aikaan ja elämää kestää aina heinäkuun loppuun ja Vauhtiajoille saakka. Kalenterini heinäkuussa ei olekaan mitään mukavaa luettavaa. Kaikki viikonloput töitä ja aina vain tapahtumia. Sitten kyllä tuuletan, kun Vauhtiajot ja viimeinen iso kesätapahtuma on ohitse. Pahin rumba on edessä ensi viikonloppuna, kun Tangomarkkinat saapuvat taas kaupunkiin. Perjantaina olen töissä kellon ympäri. Launtaina onneksi olen vapaalla, sillä aion viihdyttää äitiäni ja hänen ystäväänsä, kun he saapuvat Seinäjoelle tangoilemaan. Sunnuntaina teen vielä iltavuoron, ehkä siitä taas selviää.
Ystäväni Helsingistä oli vierailulla luonani pari päivää tällä viikolla. Yritin esitellä hänelle Seinäjoen parhaita puolia, eli vein häntä ravintoloihin, jotka EIVÄT OLE ketjuravintoloita. Niissä ystäväni voi vierailla vaikka joka päivä, koska asuu siellä isolla kirkolla. Ensin vein hänet Tapaksille Tapas bariin, joka on tuonut ihanan raikkaan tuulahduksen Seinäjoen muuten niin ankeaan S-ryhmän ravintolakeskittymään. Ei siinä, että niissäkään mitään vikaa olisi, mutta minä mieluummin käyn paikoissa, joissa on jotain persoonallista ja erilaista. Seuraavana päivänä testasimme Säm&Sämin lounastarjonnan, mikä oli myös ihan ok. Viimeisenä päivänä ehdimme vielä käymään ravintola Barpuurissa, joka niin ikään tuulahtelee raikkaasti Seinäjoen jokirannassa. Ah! Kävimme ystäväni kanssa myös Keskisellä, jossa oli ihan liikaa porukkaa, ja jonne meni ihan liikaa rahaa.
Jos minulta kysyttäisin ravintolasuosituksia Seinäjoella, niin valitsisin seuraavat:
Ravintola Juurella Seinäjoen keskustassa tarjoilee aivan ihania makuelämyksiä! Tunnelmaltaan ravintola on "vähän hienompi", mutta mielestäni hintataso on sopiva ja ruuat todellakin hintansa väärtejä. Tarjolla ei ole mitään peruspihvejä ja vaan aina vähän jotain erilaisempaa. Ruokalistakin vaihtuu tasaisin väliajoin.
Rennompaan menoon sitten suosittelen ehdottomasti Tapas baria, joka on miljööltäänkin rento mutta viihtyisä. Ruuat ovat todella hyviä ja sopivat hyvin rentoon illanviettoon kavereiden kanssa. Plussaa tapaspaikoissa on se, että ruokia voi tilata aina oman nälän mukaan sen verran, kuin sillä hetkellä tekee mieli.
Uppalan kartano on myös hyvin viihtyisä paikka. Paikka on nimensä mukaan kartano ja se sopii vähän rauhallisempaan ja intiimimpään seurusteluun. Kesällä siellä tarjoillaan myös sunnuntaibrunssia ja syödä voi myös ihanassa puutarhassa kartanon takapihalla. Siellä tarjoillaan puhtaita makuja ja mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Puhtauden ruuasta kyllä voi maistaakin. Ai että, aloinkin heti himoitsemaan heidän lammastaan... nam!
Barpuurin a la carte- tarjontaa en ole vielä päässyt testaamaan. Yhden lounaskokemuksen perusteella voisin veikata, että heiltä saa myös erinomaista ruokaa iltaisin. Ainakin kuolasin jo listalla olevien vuohenjuustolla ja pekonilla kuorrutettujen valkosipulietanoiden perään. Palaan asiaan, kunhan olen päässyt niitä maistamaan. Myös siellä keskitytään lähiruokaan.
Vielä viimeisenä suosituksena voisin ilmaista Casa Granden, josta saa erinomaista italialaista ruokaa. mmmm, ne jättikatkaravut! Heilläkin on kesäisin terassi, jossa saattaa joskus olla esiintyjiäkin!
Tällaisia lisää Seinäjoelle KIITOS!! Ja oululaiset, kai te nyt tuutte maistelemaan näitä herkkuja tänne asti? :D Valitkaa jo suosikkinne, I'll be waiting for you!
Tilaa:
Kommentit
(
Atom
)