Tämä "ongelma" on vaivannut minua lapsesta asti. Kun tulin lapsena/nuorena leireiltä kotiin, olin aina pahalla tuulella. Äiti kuvitteli tuolloin sen johtuvan ikävästä, jonka kourissa olin tullessani kotiin. Totuus kuitenkin valkeni hänelle vuosia myöhemmin, kun kerroin hänelle, että yleensä minua harmitti tulla kotiin mukavalta reissulta. (ehkä syynä saattoi olla vähän myös äiti-ikävä :)). Luulen, että kiinnyn ihmisiin helposti, minkä vuoksi ikävöin heitä heti hyvän reissun jälkeen. Nyt kävimme onneksi poikaystäväni kanssa kahdestaan reissussa ja saan jakaa arkeni hänen kanssaan. Hän tosin lähti heti keikalle, ja minun tuli ikävä, tietysti. Tänä kesänä hyviä hetkiä on kuitenkin jaettu kanssani myös Seinäjoella ja niitäkin ihmisiä ikävöin heti. Myös, ja erityisesti äitiä. :)
Paras lääke tähän masennukseen on mielestäni arkeen mahdollisimman nopea kiinnittyminen. Reissuilta palatessani usein tyhjennänkin laukut heti, laitan pesukoneen pyörimään ja teen tavallisia arkisia askareita kotona. Lopulta arkikin on kuitenkin kivaa ja ainakin minä kaipaan myös lomailun ohelle struktuuria ja aikatauluja elämään. Vaikka lomalla onkin ihanaa, kun saa elää hetkessä eikä kellon kanssa tarvitse olla kilpajuoksusilla, niin on se kivaa vain tietyn aikaa. Huoleton elämä vaatii ympärilleen myös arkista rutiinia, jotta saa joskus jotain aikaiseksikin.
Minun rutiinini alkaa ensi viikolla uuden työn parissa, enkä malta odottaa! Miten teillä, ahdistaako töihin paluu vai joko teille riittävät nämä helteet ja huoleton elämä?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti